maanantai 9. huhtikuuta 2012

Jo neljä viikkoa!

Noki
Topi
Manne (nykyisin Karhuherra Baddington)
Ruska

Dippi
Savu
Mini
Ruoste
Mysteeri
Pennelit ovat kehittyneet taas valtavasti! Leikki sujuu jo kunnon rähinällä, ja jalatkin vie jo useimmiten oikeaan suuntaan. Pissapaperit saavat kyytiä ja hiukan kantavat jo lelujakin. Ruoka maistuu laumalle hienosti, neljä kertaa päivässä syövät turvotettua penturuokaa ja lisänä jauhelihaa. Ovat saaneet maistella myös possun saparoita ja tänään ensimmäistä kertaa peuran luita. Peuran luista tulikin aika matsi, kyllä vaan tietävät mikä on Oikeaa Ruokaa.

Vierailijoita on käynyt paljon ja kaikki on otettu vastaan suurella innolla :) Lapsiakin on jokunen käynyt, mutta nämä otukset eivät ikää katso, kaikki ihmiset on ihania.
Kovin rohkeilta vaikuttavat ainakin tässä vaiheessa, kaikki tutkii innolla uutta ympäristöä ulkona ja sisällä. Ääniä eivät myöskään ole pelänneet, imuriakin katseltiin kiinnostuneena aidan takaa.
Välillä meinaa itseltä ihan unohtua, että ihan oikeasti nämä ovat vasta neljä viikkoa...

Kovasti olen koittanut pähkäillä pentujen tulevia koteja. Eikä ole ollenkaan helppo tehtävä. Pitää ottaa kuitenkin huomioon pennun sukupuolen ja luonteen lisäksi tulevien omistajien kokemus, tulevat lajit jne... Joitain palikoita on jo laksahdellut paikoilleen, mutta paljon on vielä vaiheessa. Narttupennuille olisi hyviä koteja tarjolla paljon enemmän kuin tyyppejä onkaan :)  Onneksi on vielä aikaa pähkäillä asioita ja tarkkailla tuota valloittavaa laumaa. Sydän ihan pakahtuu ylpeydestä, on ne niin hienoja lapsia!

Ekaa kertaa ulkona :)

Ulkoruokinnassa
Aivan ihana läjä
Savu ja Baddington

Dippi ja tähystäjä Ruska



Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vain kaksi pennuista olisi karvaista laatua, loput nahkuleita. Mutta saapa katsoa mitä tulevaisuus tuopi tullessaan. Ei ole koiraa karvoihin katsominen ;)

Paljon ulkoilukuvia sunnuntailta löytyy täältä.

1 kommentti:

  1. Kiitos, että sain nähdä tämän upeaakin upeamman pentueen! Kerrassaan fantastisia yksilöitä kasvamassa suureen maailmaan! Onnea jokaiselle pikkuiselle ja jokaiselle pikku timantin saavalle omistajalle! Jokainen noista pennosista on niin hieno!

    VastaaPoista