Pennut?

Jos Walliksia saadaan aikaiseksi niin mitä niistä odotan?

*Täyspäisiä, hyvän moottorin omaavia paimen- ja harrastuskoiria.
*Tervettä rakennetta, nopeutta, ketteryyttä, vauhtia ja vaivatonta liikkumista.
*Mukavia, avoimia ja sosiaalisia koiria kisaradoille, töihin ja kainaloon ;)

Koska paimennusvietti on itselleni erittäin tärkeä asia, toivoisin pennunottajilta kiinnostusta paimennusta kohtaan. Lisäsi toivoisin, että pennun kanssa suunnataan jonkin koiraharrastuslajin pariin, tai sitten ihan oikeisiin paimenkoiran töihin. Pelkiksi sohvankoristeiksi tai lenkkikavereiksi näistä ei ole, enkä niitä sellaiseen tarkoitukseen tule myymään. Toivoisinkin että Walliksia tultaisiin näkemään tulevaisuudessa kilpakentillä ja laitumilla :)

Jallispieni

Linkki tulevan pentueen sukutauluun. KOIRANET.

Walluvauva
Pennut rekisteröidään Suomen Kennelliittoon, ne käyvät eläinlääkärintarkastuksessa ja silmäpeilauksessa ennen luovutusta ja saavat mukaansa tuttua ruokaa ja kasvattajan tuen.